fredag 8 februari 2019

Hyvinvointivaltio kannattaisi kyllä palauttaa

Kun kokoomuspolitikko julistaa, että hyvinvointivaltio on menestystarina eikä sitä sovi rapauttaa, ei voi olla reagoimatta. Tässä vastaukseni Soivion julistukseen. Kirjoitukseni oli Eteleä-Uusimaassa 7.2.

”Pohjoismainen hyvinvointivaltio on maailmanlaajuisesti uskomaton menestystarina” aloittaa kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Miikka Soivio yleisön osaston kirjoituksensa (EU 31.1.).

Tästä olen samaa mieltä. Sen takia minua suututtaakin, että tätä hyvinvointivaltiota on rapautettu niin paljon viime vuosikymmenten aikana.

Koulutus käy hyvästä esimerkistä. Koulutuksesta on leikattu reippaasti tälläkin hallituskaudella, kokoomuspoliitikkojenkin viime vaalien alla antamista koulutuslupauksista huolimatta. Opintotukea on myös leikattu, mikä vaikeuttaa varsinkin köyhissä perheissä kasvaneiden nuorten jatko-opintoja peruskoulun jälkeen. Alle 25-vuotiaista nuorista noin 15 prosenttia on nyt vailla toisen asteen tutkintoa.

Eikä köyhyys valitettavasti ole mikään marginaalinen ongelma tämän päivän Suomessa, vaan valtaa pitävät ovat 1990-luvun lamasta lähtien antaneet sen kasvaa ja rehottaa. Minusta maata, jossa toistakymmentä prosenttia väestöstä on köyhää, ei todellakaan voi sano hyvinvointivaltioksi!

Ja samalla kuin köyhät mm. indeksijäädytysten takia monesti ovat köyhtyneet vielä lisää, ovat rikkaimmat taas rikastuneet. Tämä monessa suhteessa kasvava eriarvoisuus on Suomen suurin ongelma tällä hetkellä. Eriarvoisuudella on pitkät varjot sekä yksittäisten ihmisten että koko suomalaisen yhteiskunnan elämässä.

Mutta kaventamalla tulo-, koulutus-, terveys- y.m. eroja voimme sen sijaan saada aikaan kaikille turvallisemman ja terveellisemmän Suomen. Palauttakaamme siis hyvinvointivaltio!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar