tisdag 31 januari 2017

Surullinen farssi jatkuu

Sunnuntaina 29.1. Hangon kaupunginvaltuusto piti ylimäräisen kokouksen päättäkseen jatketaanko prosessia irtisanottua johtavaa lääkäriä Mc Donaldia vastaan valittamalla Korkeimpaan hallinto-oikeuteen vai ei.

Kokouksessa kävi sunnilleen niin kuin olin etukäteen arvellut; numeot muuttuivat McDonaldin eduksi, mutta ei riittävästi. Äänestystäulos oli nyt 20-15.

Ja todettakoon tässä nyt sekin, että kerrankin esityksenä valtuustolle oli minun hallituksessa tekemäni ehdotukseni.

Tässä puheenvuoroni kokouksessa:

Syksyllä 2014 terveyskeskuksessa oli kehityshanke, jossa kehittäjänä oli eräs Attendoperheen yhtiö. Samoihin aikoihin päätettiin siirtää johtava lääkäri McDonald tavalliseen lääkärinvirkaan, mitä perusteltiin sillä, ettei hän ollut riittävästi sitoutunut kehityshankkeeseen ja siihen liittyvään organisaatiomuutokseen. Ja vuoden 2015 alussa katsottiin olevan syytä irtisanoa hänet, koska hän ei enää voinut nauttia luottamusta, kun terveyskeskuksen poistettuja lääkkäeitä ja tarvikkeita oli viety hänen luokseen.

McDonaldia pidettiin kaikin tavoin mahdottomana ja kyvyttömänä mitä tulee hallintoon ja johtamiseen ja esteenä terveyskeskuksen kehittämiselle. Olisi siis voinut kuvitella, että kun ongelma oli poistettu irtisanomalla McDonald, niin terveyskeskus olisi saatu loistamaan.

Mutta sen sijaan on ollut ihan mahdotonta saad lääkäreitä virkoihin, ja meillä on nytt koko vastaanotto Attendon hoidossa ja perusturvajohtaja on johtavan lääkärin paikalla organisaatiossa.

Ja nytt siis hallinto-oikeus on todennut, että sekä siirtämistä ja irtisanomista että vuoden 2014 organisaatiomuutosta koskevat päätökset olivat lainvastaisia.

Tässä tilanteessa olisi voinut olla hyvää istua alas ja miettiä miten näin nytt kävi, ja miten on viisasta edetä jatkossa.

Mutta ei – ihan niinkuin silloin 2014-2015 johto höyrysi eteenpäin ja piti itsestään selvänä, että kaupunki jatkaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle irtisanomispäätöksestä.

Mielenkiintoista tässä yhteydessä on se, miten on suhtauduttu hallinto-oikeuden päätökseen organisaatiopäätöksen suhteen. Se ohitettiin nopeasti ja todettiin, että koska organisaatiota on muutettu sen jälkeen, päätös ei enää ole ajankohtainen, eikä kannata siitä sen takia valittaa.

Olisi minusta ollut paikallaan myöntää, että pieleen meni ja päätös oli lainvastainen silloin joulukuussa 2014, ja että siitä olisi yritetty oppia jotain.

Sen sijaan perusturvajohtaja alkoi, sen jälkeen kun hallinto-oikeuden päätöstä organisaatiosta oli kuvattu Radio Vega Västnylandin sivuilla, eri tavoilla tuoda esille ettei hallinto-oikeus oikein tainnut ymmärtää mistä on kysymys.

Torstain Hangonlehdessä hän sai esille viestinsä, että organisaatiomuutos oli laillinen.

Hänen viime keskiviikkona terveyskeskuksen kaikille työntekijöille lähettämässään sähköpostiviestissä hän kirjoitti: ”Hallinto-oikeus otti kantaa siihen, ettei päätösprosessi kaikilta osin seurannut hyvän hallinnon sääntöjä, mutta vastoin median kertomaa eivät ottaneet kantaa oliko terveyskeskuksen organisaatio laillinen tai laiton.” Ja hän jatkoi: ”Teille, jotka työskentelett tapetilla olevassa organisaatiossa eli terveyskeskuksessa, on tärkeää tietää, että se on täysin laillinen. Sitä se oli silloin ja sitä se on myös nyt kun Attendo on astunut kuvaan mukaan.”

Kirjeen lopussa hän vielä kirjoitti: ”Nähkää työnantajanne ja työpaikkanne perheenänne ja emmehän harrasta loanheittoa julkisesta omasta perheestämmekään kohtaan.”

Onko tuo nytt sitten hyvää hallintoa ja hyvää johtamista? Herättääkö se luottamusta?

Kaikille, jotka osaavat lukea, on selvää, että hallinto-oikeus vahvistaa, että valmistelu asiassa on ollut puutteellinen ja päätös ristiriidassa terveydenhuoltolain kanssa.

Mitä valmisteluun tulee, perusturvajohtaja on yrittänyt vähätellä sen puutteita. Mutta kun valmistelua käytetäään tiettyjen tarkoitusperien edistämiseen, silloin ei ole kysymys pienestä muotovirheestä, koska hyvä valmistelu on demokratian kulmakiviä.

Kun myös ne, jotka innoikkaimmin ajaa prosessin jatkamista McDonaldia vastaan, huomaavat, että kaupungin päätös ei ole kovin vankalla pohjalla, viitataan käräjäoikeuden tuomioon poistettuja tarvikkeita koskevassa oikeudenkäynnissä. Sanotaan, että että henkiläö, joka vie kaupungin tarvikkeita, joskin poistettuja, ei voi nauttia luottamustamme.

Se, että perusturvajohtaja päättää siitä, mitä tehdään vanhentuneina poistettujen hoitotarvikkeiden ja lääkkeiden suhteen ei ole mikään yleinen käytäntö Suomessa, Mutta Hangossa nykyinen perusturvajohtaja väittää, että se kuuluu hänelle. Tätä ei ole mihinkään kirjoitettu, mutta perusturvajohtaja väittää, että hän on sanonut McDonaldille, että lupaa pitää pyytää perusturvajohtajalta ja siihen perustuu myös käräjäoikeuden tuomio.

Minä en ole vakuuttunut siitä, että sekään tuomio pitää hovissa.

Joten nostakaa nytt katsettanne hyvät ihmiset! Älkää katselko vain sitä roskakasaa, joka kai edelleen on jossain terveyskeskuksen nurkissa.

Minulle on monta kertaa tämän prosessin aikana lääkäritaholta tehty selväksi, että Hanko on tehnyt itsestään naurunalaisen tällä surkuhupaisalla farssilla. Mikään itseään vakavasti ottava lääkäri ei halua tulla Hankoon, ennenkuin tämä peli on puhallettu poikki.

Ja täällä kyllä on paikka ja tarve saada tänne kokenut lääkäri, joka on sitoutunut perusterveydenhuoltotyöhön. Tämä olisi myös omiaan vahvistamaan Hangon asemaa suhteessa SOTEen.

Nykyistä organisaatiota pidän hätäratkaisuna. Perusturvajohtajalla on omat tehtävät hoidettavana, eikä hänne ole hyvää olla näin syvästi mukana missään hänen alaisuudessaan olevista palvelukeskuksista, niin kuin hän nyt on terveyskeskuksessa, muuten kuin tilapäisesti.

On myös selvää, että virassaolevien vastuu- ja muiden lääkäreiden merkitystä vähätellään. Annetaan ymmärtää, ettei sitä virkalääkäriä juurikaan tarvita. Tulee mieleen, että minkähänlainen valmius meillä olisi ollut, jos tuhkarokkoepidemia olisi tullut Hankoon eikä Raaseporiin...

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar